21.08.2025

Nuorisotyön palkitsemiset 2025 haettavana

ONL ry pyytää esityksiä vuoden 2025 kerhoksi ja ohjaajaksi, sekä hakemuksia hopeisen ansiomerkin ja pöytäviirin saajiksi joko postitse tai sähköpostilla. Tänä vuonna johtokunta ottaa myös vastaan esityksiä harvinaisen kultaisen ansiomerkin saajaksi. Esitykset tulee tehdä viimeistään 14.9.2025nuoriosotyopalkitsemiset.jpg

Johtokunta tekee päätökset mahdollisimman pian esitysajan päätyttyä. Muistamisia jaetaan mieluusti Kulmakivi-festivaalien yhteydessä 5.10. Tampereella, mutta tarvittaessa myös myöhemmin syksyn aikana joustavasti.

Vuoden ohjaajaksi voi esittää sellaista ohjaajaa, joka on kuluneena vuonna tai lähiaikoina osoittanut selkeää innostusta ja onnistumista ortodoksisen lapsi- ja nuorisotoiminnan toteuttamisessa. Vuoden ohjaaja voi olla myös suhteellisen kokematon, tärkeintä on mainio asenne, innostaminen, ahkeruus ja tunnollisuus. Vuoden ohjaaja -maininnasta henkilö saa kunniakirjan ja pienen rahallisen stipendin.

Vuoden kerhoksi voi olla ehdolla säännöllisesti kokoontuva ja toimiva, ortodoksiseen lapsi- ja nuorisotyöhön liittyvä kerho. Vuoden kerho -maininnasta kerho saa kunniakirjan ja pienen rahallisen stipendin.

Hopeista ansiomerkkiä voi anoa henkilölle, joka on tehnyt useita vuosia innokasta työtä ortodoksisten lasten ja nuorten parissa ja hyväksi.
Liiton johtokunta on kokouksessaan 4/2019 määritellyt hopeisen ansiomerkin saajien kriteerit seuraavasti:
“Hakemuksien perusteella liiton johtokunta valitsee ansioituneimmat henkilöt ansiomerkin saajiksi. Hopeinen ansiomerkki voidaan myöntää vähintään 5 vuotta jatkuneesta ansiokkaasta toiminnasta kirkon nuorisotyön parissa, esimerkiksi leirinohjaajana, talkoolaisena tms. Erityisiksi ansioiksi hopeisen ansiomerkin hakemisessa voidaan nähdä lisäksi omaa kotiseurakuntaa laajempi vaikuttamisalue tai laaja nuorisotyön kentän toimijuus.”
Hopeisen ansiomerkin saaja saa kunniakirjan, hopeisen merkin ja pienen muistamisen, esim. kukkia.

Kirkon työssä vakituisesti oleminen ei ole este saada palkitseminen ja liiton johtokunta onkin linjannut, että erityisesti liiton pöytäviiriä voi hakea tällaiselle henkilölle. Toisaalta se, että hoitaa palkkatyönsä ei ole automaattinen peruste saada palkitsemista, vaan tarvitaan selkeitä erillisiä ansioista, joiden perusteella tämä palkitseminen myönnetään.

Kultainen ansiomerkki on harvinaislaatuinen tunnustus, sillä ONL ry:n kultaisia ansiomerkkejä on jaossa kaikkiaan vain seitsemän kappaletta ja ne myönnetään eliniäksi ja poikkeuksellisen ansiokkaasta ja jatkuvasta panoksesta ortodoksisessa nuorisotyössä. Kyseessä on siis niin sanottu elämäntyömerkki ja esitettävän tulee olla tunnettu mieluusti muuallakin kuin vain pienellä alueella ja pitkäaikainen ja syvä sitoumus ja kutsumus nuorisotyöhön ja nuorten aseman edistämiseen kirkossa on ehdoton kriteeri. Johtokunta pidättää itselleen oikeuden olla myös jakamatta merkkiä.

Esitysten tekemisen apuna voi käyttää oheisia lomakkeita.
Muunkinlainen hakumuoto käy, kunhan siitä käy selville, että mitä palkitsemista haetaan, kenelle, millä perusteella ja kuka on esittäjätaho sekä yhteyshenkilö asiassa.

Hakemukset tulee toimittaa liittoon siis viimeistään 14.9.2025 klo 23.59 mennessä, esimerkiksi sähköpostitse: onl (at) ort.fi tai lähettämällä postitse tai tuomalla paikan päälle (riittävän hyvissä ajoin) liiton toimistoon Joensuussa.

 

Takaisin yläosaan
Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Voit muuttaa valintojasi asetuksista
1 Ostoskorin tuotemäärä
Ostoskori
Yhteensä:
0,00€