Jäsenyys

Henkilöjäsenet

Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry:n henkilöjäseneksi voi liittyä kuka tahansa, joka haluaa edistää samoja asioita kuin ONL ry. (Alle 15-vuotiaat huoltajan suostumuksella.)

Sääntöjen mukaan liiton tarkoituksena on esimerkiksi vahvistaa Suomen ortodoksista kirkkoa ja auttaa ortodoksista nuorisoa kasvamaan kirkon eläviksi jäseniksi. Jäsenyys tuo mukanaan etuja: jäsenet päättävät liiton asioista vuosikokouksissa ja silloin tällöin on tarjolla myös pieniä jäsenalennuksia esimerkiksi tuotteista tai tapahtumien osallistumismaksuista. Jäsenyys ei velvoita muuhun kuin siihen, ettei toimi liiton tarkoituksen vastaisesti (vuosikokous päättää jäsenmaksuista, mutta henkilöjäsenten jäsenmaksun suuruus on ollut vuosikausia 0 euroa).
Jos et ole varma oletko jo ONL:n henkilöjäsen, voit varmuuden vuoksi liittyä, siitä ei ole mitään haittaa.

Yhteisöjäsenet

ONL ry:n yhteisöjäseninä seurakunnat ja yhdistykset tukevat ortodoksista nuorisotyötä ja ovat omalta osaltaan vaikuttamassa laadukkaiden ja kohtuuhintaisten materiaalien, koulutusten ja tapahtumien toteuttamiseen ja kehittämiseen. Liitto on mukana myös kansainvälisessä ortodoksisessa nuorisotoiminnassa ja tarjoaa eri puolilla Suomea asuville nuorille mahdollisuuksia osallistua erilaisiin kansainvälisiin matkoihin ja tapahtumiin.

ONL ry palvelee jäsenistöään tukemalla seurakunnissa tehtävää lapsi- ja nuorisotyötä. Järjestämme valtakunnallisia tapahtumia ja koulutuksia, julkaisemme painotuotteita, Tuohustuli-sivuja, videoita ja muuta materiaalia. Muutaman vuoden välein järjestämme valtakunnalliset ortodoksiset nuorisofestarit ja ajoittain toteutamme erilaisia kehittämishankkeita. Jäsenyhteisöt voivat saada kauttamme myös taloudellista tukea esimerkiksi Opintokeskus Siviksen koulutusyhteistyön kautta, sekä muunlaista tukea oman nuorisotoimintansa järjestämiseen.

ONL:n yhteisöjäseniksi voivat liittyä esimerkiksi ortodoksiset seurakunnat ja muutkin rekisteröidyt yhdistykset, jotka haluavat edistää ONL:n toimintaa. Mikäli edustamasi yhteisö on kiinnostunut yhteisöjäsenyydestä, ota yhteyttä toimistoon.

Tällä hetkellä (8/2025) liiton yhteisöjäseniä ovat kaikki Suomen ortodoksiset seurakunnat, sekä Puroniemen leirikeskusta ylläpitävä Puroniemen Ystävät ry.

Yhteisöjäsenedut

ONL tukee ja auttaa tuttuun tapaan esimerkiksi leirien ja tapahtumien suunnittelussa, mutta yhteisöjäsenet saavat lisäksi myös muita oikeuksia ja etuja.

Vaikuttamisoikeus

Yhteisöjäsenillä on jäsenmääräänsä suhteutettu äänioikeus liiton kokouksissa ja tälläkin tavoin todellinen ja virallinen mahdollisuus vaikuttaa liiton linjauksiin ja toimintaan suoraan. Liiton sääntöjen (2023) mukaan yhteisöjäsenillä on käytössään yksi ääni alkavaa 2000 yhteisönsä jäsentä kohden, kuitenkin enintään kahdeksan (8) ääntä.

Tuotealennukset

Jäsenyhteisöt saavat kaikista (pl. erikoishintaiset tuotteet, joista mainitaan erikseen verkkokaupassa ja markkinoinnissa) tuotteista alennusta 20%. Suuremmista tilausmääristä saa suuremman alennuksen aina 35% saakka (ks. taulukko).

Tilattava määrä (samaa tuotetta) Alennus yhteisöjäsenille
Alle 20 kpl 20%
20-49 kpl 25%
50-99 kpl 30%
100 kpl tai enemmän 35%

 

Taloudellinen tuki

Jäsenyhteisöt voivat toteuttaa liiton kautta koulutusyhteistyötä Sivis Opintokeskuksen kanssa, sekä hakea avustusta leirinohjaajien palkkaamiseen. Koulutusyhteistyö Siviksen kanssa koskee ensisijaisesti ohjaajakoulutuksia ja kristinoppileirejä, mutta on mahdollista myös muissa yli 15-vuotiaille suunnatuissa koulutuksissa.

Yhteisöjäsenmaksu

Jäsenmaksuista päättää vuosikokous. Vuonna 2025 yhteisöjäsenten jäsenmaksu on 100e alkavaa 2000 jäsentä kohti, kuitenkin enintään 600e.

Liity ONL:n henkilöjäseneksi tai postituslistalle

Postituslistalle lähetetään muutaman kerran vuodessa tietoa ajankohtaisista asioista, sekä mm. liiton vuosikokouskutsu.

Liity Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry:n jäseneksi

Liity Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry:n postituslistalle

Takaisin yläosaan
Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Voit muuttaa valintojasi asetuksista
1 Ostoskorin tuotemäärä
Ostoskori
Yhteensä:
0,00€