Olen Annakaisa Onatsu ja toimin ONL:n järjestösihteerinä. Työhöni kuuluvat leirit, kurssit ja tapahtumat, sekä niiden suunnittelu ja järjestely, mutta paljon on myös tilauksien postittamista, korttien ja vihkosten saattamista painokuntoon, nettisivujen ja some-kanavien päivittämistä ja monenlaisia juoksevia asioita. Liiton työntekijöistä minä olen yleensä se joka tulee parhaiten toimeen teknisten vempaimien ja ohjelmistojen kanssa. Yhteydenpitoa ja kuulumisten vaihtoa seurakuntien työntekijöiden kanssa tulee luontevasti muiden asioiden yhteydessä, ja tiedänkin usein aika hyvin mitä monissa seurakunnissa tehdään tai pohditaan parhaillaan kasvatustyön saralla.
Leireillä olen käynyt pienestä pitäen, tutuksi ovat tulleet niin Puroniemen lastenleirit kuin monenlaiset partioleirit ja -tapahtumatkin. Oman kriparin jälkeen lähdin leirinohjaajakurssille ja siitä lähtien olen ihan yksittäisiä vuosia lukuun ottamatta ollut joka kesä töissä joko ONL:n tai eri seurakuntien leireillä.
Koulutukseltani olen aineenopettaja, mutta sitä työtä tein vain puolentoista vuoden ajan ennen kuin aloitin ONL:ssa vuonna 2010. Järjestötoiminta oli minulle tuttua entuudestaan sekä ONL:n johtokunnan että OOL:n, kuin myös partion ja ainejärjestötoiminnan kautta. Tälläkin hetkellä olen mukana monissa luottamustoimissa, mutta aikaa jää myös balettitunneille.