Maria Kauppila

Toiminnanjohtaja

050 4658172 maria.kauppila@ort.fi

Olen Maria Kauppila ja toimin ONL ry:n toiminnanjohtajana. Työtehtäviini kuuluu monenlaisia talous- ja hallintoasioita, esimerkiksi palkanmaksu, työsopimusasiat, johtokunnan sihteerin tehtävät, laskujen maksu sekä rahoitusten hakeminen. Teen myös viestintää ja kirjoitan sekä toimin välillä kouluttajana ja ohjaajana.  Olen usein mukana erilaisissa maallisissa ja kirkollisissa seminaareissa ja kokouksissa. Sydäntäni lähellä ovat erityisesti lastenleiri-työt sekä ortodoksiset nuorisotyöpäivät. Kestävä elämä ja luomakunnan varjeleminen sekä ihmisten jaksaminen kiinnostavat minua myös töiden ulkopuolella.

Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri ja aineenopettaja ja minulla on laaja kokemus järjestötoiminnasta useissa erilaisissa järjestöissä ja yhdistyksissä. Liittoon tulin töihin jo reilut 10 vuotta sitten ja näitä töitä edelsivät työt nuorten työpajatoiminnassa sekä ammattikorkeakoulun liiketalouden koulutusohjelmassa.

Tässä työssä on paljon iloja ja välillä myös erilaisia haasteita. Siksikin yksi mielirunoistani on Emily Dickinsonin ”Toivo on höyhenpukuinen ja sielun-oksallaan, sanattomasti laulaa vain, ei lakkaa milloinkaan.” (suom. Aale Tynni)

Takaisin yläosaan
Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Voit muuttaa valintojasi asetuksista
1 Ostoskorin tuotemäärä
Ostoskori
Yhteensä:
0,00€